Vyö ja henkselit

Omakuva, Lassi Rajamaa

Vanha pianoprofessori kävelee sisään.

Tuosta noin
oven mustasta aukosta se tulee
entisen kuppilan kantapöytään tarjottimensa kanssa
kysymään kuulumiset,
odottamaan vastausta, joka on se sama kuin aina,
hyvää, kiitos kysymästä, siinähän tuo.

Tuosta noin oven mustasta aukosta se tulee
kysymään,
ollaanko sitä optimisti
vai pessimisti,
ja että ei tässä kaikki niin huonosti ole
kuin miltä näyttää,
ja jos ei niin hyvinkään niin paremmin kuitenkin,

kuten jatkosodassa
jolloin huonokuuloinen kenraalimajuri Pajari
tekee Alfons Almista adjutanttinsa
niillä ansioilla,
että ääni on selkeä
ja ulosanti kaikuinen.

Siinä professori sitten soittaa pöydän pintaa vasten,
heilauttaa vasemman kätensä oikean yli
ja takaisin,

aloittaa Lisztin etydin vasemmalla
ja oikealla
sointujen päälle melodiastemman
Mustat silmät,
          yötä tummemmat.

Sitten se kuiskaa jotain, mistä ei ota selvää. Vyö ja henkselit?