Jean-Philippe Rameau

Jean-Philippe Rameau: Pygmalion. Georg Anton Benda: Pygmalion. Philippe Gagné (Pigmalion), Norman D. Patzke (Pygmalion), Morgane Heyse (Le Statue & Galathée), Apotheosis-orkesteri, johtajana Korneel Bernolet. Ramée RAM 1809

Virtuaalirakkauden ongelmat eivät ole niin uusia kuin kuvittelisi. Ovidiuksen Metamorfooseissa Pygmalion veistää itselleen patsaan, joka Amorin henkiin herättämänä hurmaa kaunotar Galatheana. Bernard Shaw kirjoitti aiheesta näytelmän, josta Frederick Loewe sävelsi musikaalin My Fair Lady. Aihe kiinnosti myös 1700-luvun säveltäjiä, joita inspiroivat valistusajan ideat mekaniikasta ja sielusta. Jean-Philippe Rameaun Pygmalion sai menestyksekkään ensi-iltansa vuonna 1748 ja Georg (Jiri) Bendan samanniminen monodraama vuonna 1779.

Rameaun pieni balettiooppera on tunnettu ja moneen kertaan levytetty teos, jossa kuvanveistäjän taltta ja vasara nakuttavat alkusoitossa. Barokkitenori (haute-contré) Philippe Gagné eläytyy koskettavasti Pygmalionin osaan. Ranskalaiseen tapaan Galathean opettaa liikkumaan tanssimestari, ja onnellisessa lopussa siunataan taiteilijan ja nukkevaimon liitto. Bendan lyhyempi teos on Jean-Jacques Rousseaun näytelmään pohjautuva melodraama, jossa Norman Patzke vastaa Pygmalionin puheroolista. Hän tuskailee urakkaansa vuolassanaisesti ihannevaimon syntyyn saakka. Bendan näyttämömusiikki edustaa rokokoo-naivismia viehkeimmillään. Korneel Bernotin johtamissa esityksissä on tarkkaavaisen soiton lisäksi myötämielistä huumoria.

Antti Häyrynen