Mediasakset 02 2021

 

Meidän arvo nousi ihmisten silmissä yhtäkkiä. Onhan se itsestään selvää, että kun cv:ssä lukee ensimmäisenä Game of Thrones, niin se tekee vaikutuksen.”

Johanna Kyykoski, yksi Alku-yhtyeen laulajista, kertoo kuuluisan tv-sarjan dvd-boksin mainokseen päätyneen sävellyksen vaikutuksesta Suomen Kuvalehdessä 2/2021.

 

Työssäni nautin eniten siitä, että saan tarjota monipuolista musiikkia ja viihdettä yleisölle Kuopiosta ja kauempaa. Saan suurta iloa, kun ihmiset kadulla tai yleisessä saunassa tunnistavat minut ja kertovat nauttineensa konserteista. Japanissa klassisella musiikilla ja orkestereilla on mielettömät faniyleisöt siinä missä pop- tai rock-artisteillakin. Fanien innostus on lähes epätodellista. Olisi hauskaa nähdä enemmän villejä faneja myös täällä.”

Kuopion kaupunginorkesterin konserttimestari Lila Watanabe Kohtaamisia-verkkojulkaisussa 16.12.2020.

 

Lumouduin siitä, miten säveltäjä on lähtenyt tekemään musiikkia ei-niin-perinteisestä soittimesta – vedestä. Olisin heti halunnut lähteä itsekin kokeilemaan, mitä tuolla epätavallisemmalla instrumentilla olisi tarjota harrastemusisoijalle. Toteutus olisi aiheuttanut luonnollisesti haasteita, mutta suurempi haaste kumpusi asenteestani; olisihan tuollainen veden kanssa ilottelu outoa, lapsellista ja vähän noloakin, ajattelin. Onneksi tällaiset tuntemukset eivät tavoittaneet Tan Dunia tai jos tavoittivat, ei hän antanut niiden häiritä.”

Toimittaja Venla Kuokkanen kirjoitti Helsingin Kaupunginorkesterin esittämän Tan Dunin Water Concerton nostattamista ajatuksista Helsingin Sanomissa 19.12.2020.

 

Täällä kaikki tietävät, että olen Kaija Saariahon tytär. Se voisi luoda ylimääräisiä paineita. Mutta minä olen sellaisella alalla, etten voi liikaa ajatella, mitä muut ajattelevat minusta. Minä teen parhaani, ja siinä se”

Viulisti Aliisa Barrière Eeva-lehdessä 11/2020.

 

Jossain vaiheessa moni kollega oli sitä mieltä, että minulla menee hyvin, koska olen nainen. Sitä ennen olin taistellut kaksikymmentä vuotta, että joku ottaisi minut vakavissaan, vaikka olen nainen. Yhtäkkiä ihmisten silmissä asia kääntyi päinvastaiseksi.”

Säveltäjä Kaija Saariaho Eeva-lehdessä 11/2020.

 

 

Havahduin koronavuoden myötä ensimmäistä kertaa siihen, että ammattini on erittäin haavoittuvainen, enkä voi luottaa siihen, että esiintyvänä taiteilijana voisi elättää itsensä. Olen myös ryhtynyt toimenpiteisiin asian suhteen.”

Viulisti, säveltäjä ja kapellimestari Jaakko Kuusisto Oulun seudun kaupunkilehti Forum24:ssä 7.1.2021.

 

Varmasti monen kanttorin ulkoasu on nyt huolitellumpi, sillä tallenteet jäävät nettiin.”

Imatran seurakunnan kanttori Samuli Saarela kommentoi koronaepidemian tuomaa kulttuurista muutosta Uutisvuoksi-lehdessä 24.12.2020.

 

Mitä tylsempi elämä minulla on, sitä enemmän sävellän.”

Säveltäjä Outi Tarkiainen Kainuun Sanomissa 10.1.2021.

 

Perinteikkäällä oopperan esittämisen tavalla on vankka kannattajakuntansa, joka usein vastustaa modernisoituja produktioita, jotka poikkeavat historiallisesta tai alkuperäisestä esitystavasta. Kannattajat vetoavat usein siihen, että jokin tietty aspekti, kuten vaikkapa karikatyyrit, stereotyyppiset hahmot tai blackface-meikki, kuuluu oopperan luonteeseen. Voisi kuitenkin kysyä, ovatko minkäänlaiset vanhentuneet saati loukkaavat teot oikeutettavissa sillä, että ne ovat ’taiteenlajille luonteenomaisia’.”

Kirjailija ja kriitikko Marissa Mehr Kritiikin uutisissa 5.12.2020.

 

Rohkeasti vain soittamaan instrumenttia, joka itseään kiinnostaa. Välillä voi tuntua, että harjoittelu on tylsää, mutta sitä kannattaa jatkaa. Se palkitsee vuosien päästä.”

Blues-kitaristi Erja Lyytinen kannustaa nuoria musiikin pariin Iltalehdessä 23.12.2020.