Luonnon ja ihmisen ääniä

Markus Fageruddin musiikki pureutuu sekä Kesäkirjan ulkoiseen että sisäiseen maailmaan. © Saara Vuorjoki

 

Suomen aktiivisimpiin teatterisäveltäjiin kuuluva Markus Fagerudd on tehnyt musiikin Lahden kaupunginteatterissa 16.1. suomeksi kantaesitettävään Tove Janssonin Kesäkirjaan. Saaristolaisnäytelmä soi luonnon ja ihmisten ääniä.

 

Tove Janssonin vuonna 1972 ilmestynyt romaani Kesäkirja on käännetyimpiä suomalaisia kirjoja, sillä se on luettavissa jo 26 kielellä, ja sen pohjalta tehtiin Lontoossa myös teatterinäytelmä vuonna 2014. Lahden kaupunginteatteri tuo sen ensimmäistä kertaa suomeksi näyttämölleen 16.1. alkaen.

Kirja kertoo Sophia-tytön, isän ja isoäidin kesänvietosta Suomenlahden saarella. Teatteriversion kiinnostavuutta lisää se, että siihen on musiikin tehnyt alan ahkerimpiin ja kiitetyimpiin säveltäjiin kuuluva Markus Fagerudd. Dramatisointi on Pipsa Longan ja ohjaus Laura Jäntin.

”Äkkiseltään Kesäkirja voi tuntua hankalalta transponoida teatterinäyttämölle. Kirjassa ei ole draamaa teatterin näkökulmasta, on vain Isoäiti ja Sophia saarella, jolla aika vetelehtii kesäpäivien lämmössä”, Markus Fagerudd toteaa.

”Kuitenkin juuri tuossa impressionistisessa udussa on mahdollisuus soutaa ja löytää. Musiikki ja äänisuunnittelu ovat pitkään lyöneet kättä, ja Kesäkirjassa liitto on väistämätön. Itse vierastan ns. tehosteiden käyttöä, ne kun ovat harvoin kiinni siinä näyttämöllisessä todellisuudessa, jota parhaillaan etsitään.”

Kesäkirjassa havainnoidaan, Sophian mielikuvitus laukkaa täysillä eri suuntiin. Luonto on tuntuvasti läsnä, samoin isoäidin muistot ja hänen olemuksensa. Nämä asiat yhdistyvät musiikissa ja äänisuunnittelussa.”

Tehosteiden rakentaminen musiikillisen ajattelun kautta on Fageruddin mielestä tavattoman kiinnostavaa.

”Oma kokemus saaristosta, kesäkuukausien eri luonteet, veden ääni, aamujen usvat, iltojen tuulenvire, syyskesän pimeys, saaren hiljaisuus jne. – kaikki vaikuttavat siihen, miten rakennan juuri tämän Kesäkirjan äänimaailman. Milloin se on esim. enemmän melodinen, milloin enemmän hälyllinen.”

”Ääni ei voi olla vain sample, ääniote jostain (esim. Tuuli), vaan sillä on oltava elämää. Sen on vastattava moneen kysymykseen. Miten tämä henkilö sen kuulee? Mikä muisto tai olotila häntä ajaa?”

”Loppupelissä on tärkeää, että ääni/musiikki on saumaton esityksen kanssa. Juuri tästä syystä ääntä puheteatterissa ei huomata ensinkään. Kuullaan, jos aineksesta muodostuu melodia tai muu tunnistettava musiikillinen ele, mutta esimerkiksi Tuulen luoma mielleyhtymä tuntuu pikemminkin kuin kuuluu.”

”Ääni voi myös auttaa näyttelijää, antaa kantovoimaa olla näyttämöllä. Näyttelijä on teatterissa kaiken ydin”, Fagerudd tiivistää.

Harri Kuusisaari