Viikkokatsaus 5/2021: Festivaalit julkistaneet ohjelmaansa, uusien artistien läpimurto vaikeutunut, Musiikkitalossa “avoin lava”

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat julkaisivat ensimmäisen esiintyjäkattauksensa tälle vuodelle. © Krista Järvelä

Viime vuonna tavallista harvempi uusi artisti tai yhtye teki Suomessa läpimurtonsa, kertoo Yleisradion artikkeli. Elävän musiikin poissaolo pudotti muun muassa Teoston liikevaihtoa 15 prosenttia eli noin 10 miljoonaa euroa. Toisaalta online-korvaukset kasvoivat 15 prosenttia, ja Teosto kehitti lisensointiaan esimerkiksi yleistyneiden livestriimien osalta.

Helsingin Musiikkitalo avaa pääsalinsa lavan vapaaksi soittajille 24.–26.2. – mutta lysti ei ole ilmaista. 149 euron lipulla 1–3 henkilöä saavat salin yksityiseen käyttöönsä 45 minuutiksi; paikalla on Steinway-flyygeli ja omat soittimet voi tuoda mukanaan. Tempauksen idea syntyi Musiikkitalon asiakkailta. ”Saimme sattumalta parin päivän sisään kaksi eri kyselyä mahdollisuudesta päästä soittamaan flyygeliä tyhjään Konserttisalin. Ajatus oli oikein kutkuttava, ja hetken pähkäiltyämme saimme luotua koronaturvalliset järjestelyt idean toteuttamiseksi”, kertoo Musiikkitalon myynti- ja markkinointipäällikkö Juha Paaso

Saksassa kiistellään siitä, mitä kuuluisi tehdä Hagemann-säätiölle kuuluvan arvokkaan Guarneri-viulun suhteen. Sen osti vuonna 1938 stuttgartilainen juutalainen kauppias Felix Hildesheimer, joka teki itsemurhan seuraavana vuonna, vainojen aikana, yritettyään turhaan saada viisumia Australiaan. Viulusta ei löydy dokumentointia vuosina 1938–1974. Saksan valtion neuvontakomissio, joka on perustettu käsittelemään natsien tekemiä kulttuuriesinevarkauksia, totesi vuonna 2016 tutkittuaan asiaa, että Hildesheimer oli joko pakotettu myymään viulu tai natsit olivat takavarikoineet sen hänen kuoltuaan, ja suositteli säätiötä maksamaan Hildesheimerin perillisille 100 000 euron korvauksen. Hagemann-säätiö on kuitenkin viime vuonna tiedottanut, että sen mielestä asiasta ei ole riittäviä todisteita. Kyseessä on ensimmäinen merkittävä kerta, kun komission suositusta ei noudateta. Aiheesta kirjoittivat New York Times ja Diapason.

Musiikkikustantajat ovat olleet korona-aikaan pulassa, kun orkesterien nuottivuokrat ovat pudonneet, mutta voittajakin löytyy: saksalainen Henle-kustantamo on kasvattanut myytiä viime vuonna 10 prosenttia. Der Tagesspielin artikkelin mukaan syynä on ennen kaikkea tekijänoikeusvapaiden soolopianoteosten Urtext-julkaisujen verkkomyynti Yhdysvalloissa.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ovat julkistaneet ensimmäiset kesän ohjelman kotimaiset ja pohjoismaiset nimet; muiden ulkomaisten esiintyjien kanssa neuvottelut ovat kesken. Heinäkuun toisella viikolla järjestettävälle festivaalille on buukattu mm. norjansaamelainen Mari Boine, Suomen kansanmusiikkikärkeen kuuluva Frigg alkuperäisessä norjalais-suomalaisessa kokoonpanossaan, suomalais-beniniläinen Helsinki-Cotonou Ensemble, kotimainen Piirainen Blom Company, virolainen MandoTrio ja ruotsalainen Spöket i Köket. Kaustisella perinteisesti “folkimpia” keikkoja heittäviä pop-esiintyjiä ovat tänä vuonna Behm, Mariska ja Samuli Putro. Ohjelma täydentyy kevään aikana.

Myös joka toinen vuosi järjestettävä sotilasmusiikkijuhla Hamina Tattoo ollaan järjestämässä ensi kesänä, mutta tänä vuonna täysin kotimaisin esiintyjin epävarman koronatilanteen vuoksi. Taiteellisen johtajan Lassi Ikäheimon mukaan tapahtumassa nähdään Kaartin soittokunta, Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, 100-vuotias Rakuunasoittokunta, Ilmavoimien soittokunta sekä ensimmäistä kertaa Helsingin Poliisisoittokunta ja Maanpuolustusyhdistyksen soittokunta. Aiheesta kirjoitti Kymen Sanomat.

Turun musiikkijuhlien toimitusjohtaja Liisa Ketomäki on jäänyt perhevapaalle ja hänen sijaisenaan on aloittanut Maija Paloheimo. Lisäksi musiikkijuhlien organisaatiota on vahvistettu uudella tapahtumatuotanto- ja myyntipäällikön tehtävällä, johon on palkattu Krista Ahonen.

Yhdysvaltojen keskilännessä koronavirustilanne vaarantaa paikallisen kansanmusiikkityylin olemassaoloa, kirjoittaa New York Times. Ozarkin ylängöllä sävelmät ja perinnetyyli siirtyy kuulonvaraisesti soittoiltamissa, ei kirjoitettuna musiikkina. Suuri osa soittajista on iältään riskiryhmässä, joten yhteissoittoja ei ole voitu järjestää. Vaikka sävelmiä on etenkin viime vuonna äänitetty ja arkistoitu paljon, on tyylissä oma “hiljainen tietonsa”, jota ei voi oppia vain kuuntelemalla.

Helsinkiläinen Kulttuurikomppania Eloa on julkaissut puolituntisen konserttielokuvan Veteen pudonnut kuu. Klassisen musiikin musiikkivideoiden sarjan syksyllä julkaisseen Eloan uusi, Helsingin talvipuutarhassa kuvattu kokonaisuus käsittää musiikkia 1800-luvun lopun Debussysta Turkka Inkilän teoksen kantaesitykseen.

Yhdysvaltalaista goottirokkari Marilyn Mansonia, oikealta nimeltään Brian Warner, syytetään raiskauksesta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ahdistelusta. Mansonin, 51, entinen tyttöystävä Evan Rachel Woods kertoi jo 2018 häneen kohdistuneista teoista, muttei tuolloin vielä maininnut Mansonin nimeä. Woodsin ohella seitsemän muuta naista on julkisesti syyttänyt Mansonia erilaisista seksuaalisista väärinkäytöksistä, ja vastaavia syytöksiä on esitetty jo vuosina 2017, 2018 ja 2001 – osa tapauksista on sovittu oikeussalien ulkopuolella. Tuoreimpien uutisten jälkeen Mansonin levy-yhtiö purki sopimuksen hänen kanssaan, tähti leikattiin ulos kahdesta tuotannossa olevasta TV-sarjasta ja useat yhteistyökumppanit katkaisivat välit häneen. Manson kiistää kaikki syytökset.

Laulaja Tony Bennett on kärsinyt Alzheimerin taudista viimeiset viisi vuotta, kertoo tuore AARP-lehden artikkeli. 19 Grammy-palkintoa voittanut jazz- ja viihdelaulaja Bennett, 94, on jatkanut äänityksiä ja esiintymisiä sairaudestaan huolimatta, ja jatkuvan laulamisen on arveltu hidastaneen taudin vakavampia oireita.

Kuolleita: Skottilainen musiikkituottaja Sophie Xeon, tunnettu vain etunimellään Sophie, kuoli 34 vuoden iässä 30. tammikuuta pudottuaan katolta Ateenassa. Useat popmusiikin mediat ja ammattilaiset pitivät häntä yhtenä 2010-luvun näkemyksellisimmistä tuottajista, jonka tyyli on vaikuttanut paljon tämän hetken popmusiikkiin. Hyperpopiksi nimetyn tyylin uranuurtajiin kuuluva Sophie oli tehnyt yhteistyötä muun muassa Madonnan, Diplon ja Charli XCX:n kanssa.

Musiikkikustantaja Hans W. Sikorski on kuollut 22. tammikuuta 94 vuoden iässä. Isänsä (hänkin Hans Sikorski) vuonna 1935 perustamassa Sikorski-kustantamossa elämäntyönsä tehnyt Sikorski tunnettiin ennen kaikkea venäläisten nykysäveltäjien, muun muassa Alfred Schnittken ja Sofia Gubaidulinan teosten kustantamisesta. Suomalaisista säveltäjistä Sikorskin kustantamiin kuuluu Osmo Tapio Räihälä.